Sofia

(Kirjoitettu 15.1.2015)

Hesarissa oli tänään juttu, joka puhutteli mua. Psykiatri/psykoterapeutti korosti siinä eksistentiaalisen pohdiskelun merkitystä ihmisen onnellisuuden lähteenä, mielenterveyden takeena ja masennuksen hoitokeinona. Hänen mukaansa masennuksesta ei pitäisi edes yrittää päästä irti mahdollisimman nopeasti, koska silloin masennukseen johtaneet tekijät ja tilanteet jäävät tunnistamatta ja tarvittavat muutokset tekemättä. Onnellisuuden avain on simppeli: jos pystyt näkemään ikävät asiat päinvastaisesta näkökulmasta, niin kokemus muuttuu paljon miellyttävämmäksi. Ongelma ei ole koskaan tilanne, vaan ihmisen suhtautuminen tilanteeseen.

Filosofinen mietiskely on aivan liian harvinaista nyky-yhteiskunnassa. Ei se ole mitään akateemista haihattelua tai turhaa haaveilua, vaan ihmisen hyvinvoinnin ydin. Jos ei omaa minkäänlaista käsitystä siitä, miksi täällä ollaan ja mistä tässä on kyse, niin ei varmasti ole onnellinen. Eikä se ole edes mitään kovin vaativaa, vaan ihan perustason kykyä hahmottaa omaa itseään, ympäristöään ja suhdettaan siihen. Ilman sitä ihmisten kanssa toimiminen on taatusti vaikeaa; aina kun jonkun kanssa on vaikeaa, niin jää harmittelemaan elämän vaikeutta sen sijaan, että koittaisi ymmärtää miksi se asia on vaikeaa sille toiselle.

Ja tässä me kuitenkin olemme. Artikkelin psykiatri päätti vuonna 1999 perustaa filosofin vastaanoton. Koska ilman ammattiapua emme osaa pohtia elämäämme. Filosofin vastaanoton perustamisesta piti hakea oppia Saksasta, koska Suomessa sellaista ei tunnettu. Filosofiaa on tarjottava terapiana, koska sitä ei ole enää luontaisena elinympäristössämme. Ihan kiva, että joku yrittää, mutta kun samassa artikkelissa puhuttiin kielteiseen sävyyn masennuslääkkeistä jonkinlaisena laastarina, niin en voi välttyä ajatukselta, että eksistentiaaliakin pitäisi ehkä pohtia koko ajan, eikä vain silloin kun se on kriisissä.

http://www.hs.fi/elama/a1421209648801