Just do it

(Kirjoitettu 7.12.2014)

Olen tullut siihen tulokseen, että mulla on ilmeisesti hyvinkin erikoinen käsitys siitä, miten ihmissuhteet toimii. Mun mielestä kaikkia positiivisia tunteita pitää aina mahdollisuuden tullen lietsoa. Jos sulla on mahdollisuus tehdä lähempää tuttavuutta sellaisen ihmisen kanssa, johon tunnet vetoa, niin totta kai siihen pitää tarttua. Eihän missään muussa ole mitään logiikkaa. Vai meinaatteko, että pitää lähestyä niitä ihmisiä, joihin ei tunne vetoa? Tai ehkä ihan vaan, että ei pidä lähestyä ihmisiä ollenkaan. Parasta on, kun kukaan ei pääse lähelle?

Kun nyt kuitenkin tosiasiassa kaikki kaipaa läheisyyttä, niin sitten laaditaan kaikenlaisia rajoitteita ja sääntöjä, että ollaan muka turvassa. Ei tehdä yhdessä muuta kuin pannaan. No, mun mielestä se ei kyllä pelasta mitään, ettei katsota tv-uutisia yhdessä, jos sängyssä kuitenkin tunnetaan intohimon hetkiä. Ei suudella. Niin, seksihän on vaan pissavehkeiden hieromista yhteen, kun taas suuteleminen on kuolemattomien sielujen ikuista yhteensitoutumista. Eikä ainakaan sitouduta mihinkään. Koska sitoutumatta liihottelu ei ole koskaan satuttanut ketään, kaikki sitoutumista karttelevat ovat tunnetusti ihan älyttömän onnellisia.

Näettekö pointin? On ihan sama, millä tavalla itseään koittaa suojella negatiivisilta tunteilta: ne syntyvät positiivisten tunteiden ohessa aina, vaikka kuinka kieltäisit ne muilta tai itseltäsikin. Jos kiellät mahdollisuuden ennen kuin toinen ehtii, niin vedät itse sen positiivisen tunteen alas vessasta ja jätät jäljelle vain sen negatiivisen. Rajoitteilla ja säännöillä säästät itsesi vain niiltä positiivisilta tunteilta. Sen, kuinka toinen ymmärtääkin, kun sanot ajatuksesi. Sen, kuinka toinen ei tuomitsekaan, kun olet oma itsesi. Sen, kuinka toinen tukee, kun sinulla on vaikeaa. Sen, kuinka toinen rakastaa sinua silloinkin, kun et itse jaksa rakastaa.

Jos siis tunnet, niin yritä. Jos et yritä, niin aiheutat itse itsellesi pettymyksen. Ehkä se toinen ei aiheutakaan. Ehkä aiheuttaa, mutta miten se eroaa siitä lähtötilanteesta? Jos tunnistat itsessäsi pelon, se kertoo siitä että tunteita on jo. Ei sillä ole juurikaan eroa, tapatko ne itse pimeyteen vai teurastaako ne joku toinen. Pelko on sinussa jo, ei se synny torjunnasta tai pettymyksestä. Tunteiden seuraamisessa ei siis ole menetettävää, vain voitettavaa. Jos siitä ei tule ikuista rakkaustarinaa, niin siitä voi tulla tärkeä ystävyys. Jos siitä tulee vain hetken huumaa, niin saat sentään hetken huumaa ennen sitä pettymystä, jonka muuten kokisit jo ennen huumaa. Jos siitä tulee täystyrmäys, niin etpähän ainakaan itse ollut onnesi tiellä.

Negatiivisilta tunteilta ei siis mun mielestä kannata itseään suojella, se on turhaa. Sen sijaan kannattaisi oppia käsittelemään niitä mahdollisimman hyvin. Sietää myös niitä muiden ihmisten aiheuttamia pettymyksiä, käsitellä mustasukkaisuutta, pohtia omien tunteiden taustoja ja puhua niistä erityisesti niiden ihmisten kanssa, jotka eniten tunteita herättää. Ennen kaikkea kannattaa antaa itselleen mahdollisuus tuntea hyvää ja kaunista, vaikka nämä asiat eivät juuri koskaan menekään niin kuin itse suunnittelee.