Hesarin kuukausiliitteessä oli juttu nomadeista. Siis kodittomista hipeistä. Kuinka oikeassa he ovatkaan.
Mun veri hieman kiehahtaa aina kun luen valitusta siitä miten työ on paskamaista raatamista. Tehkää jotain muuta, jos siltä tuntuu. Suomi on lineaarinen yhteiskunta, jossa jokaisen pitäisi löytää viimeistään kaksikymppisenä oma paikkansa suuren koneiston osana ja raataa siinä roolissa elämänsä parhaat vuodet. Valittaen ja pahaa oloa oireillen, ihan miten vaan, mutta tunnollisesti. Jos ihmisellä ei ole tässä yhteiskunnassa erittäin vahvaa selkärankaa, niin se kuuluisa oravanpyörä alistaa hänet poikkeuksetta. Jos selkärankaa on, niin täälläkin voi tehdä jotain tekemisen arvoista. Selkärangattomat tosin koittavat joka välissä nokitella, mutta jos siitä ei piittaa niin elämä voi tuntua ihan elämisen arvoiselta. Sivutuotteena voi saada aikaan jotain oikeasti merkittävää.
Oravanpyörä alistaa ihmisen perinteisesti rahalla, mutta nyky-Suomessa enenevissä määrin pikemminkin lupauksella rahasta. Heitä halusi nurkkaan ja elämänhallintasi yhteiskunnan varaan, niin saat jo 75-vuotiaana jäädä luvan kanssa kotiisi sairastamaan. Suurin puhallus on ilman muuta illuusio työeläkkeestä. Enemmän kuin koskaan ennen, yhteiskuntarauha maksetaan aktiiviväestön raatamisella. Työikäiset maksavat suurten ikäluokkien eläkkeet, jotka - kuten asianomaiset jaksavat muistuttaa - ovat vähintäänkin ansaittuja etuja. Eläkeikää lähestyvät ovat omasta mielestään maksaneet omat eläkkeensä, mutta tosiasiassa he maksoivat työeläkejärjestelmän perustamiskuluja. Sen sijaan nuo suurten ikäryhmien eläkkeet maksavat heidän lapsensa ja lastenlapsensa. Alistettuina mekanismin osasina, valittaen ja raataen. Ja kun olisi heidän vuoronsa päästä nauttimaan niistä eläkerahoista, jotka he luulivat maksavansa omien eläkepäiviensä turvaksi, tulee karu totuus esiin: eläkejärjestelmä rakennettiin ikuisen kasvun periaatteella, ja ikuista kasvua ei yllättäen ollut olemassakaan. Kukaan ei olekaan raatamassa mekanismin osana maksamassa heidän eläkkeitään. Yksikään 70-luvun puolivälin jälkeen syntynyt suomalainen ei tule saamaan mitään sellaista etuutta kuin nykyinen työeläke. Sillä lupauksella nykypäivän Suomi kuitenkin pidetään pystyssä.
Mitäkö ne kodittomat hipit sitten ovat ymmärtäneet? No ainakin sen, että ei ole mitenkään uljasta uhrata omaa elämäänsä kasvottoman yhteiskunnan etujen ajamiseen. Varsinkaan terveyttään ei kannata myydä niin halvalla, koska sen korjaamiseen tulevaisuuden yhteiskunnalla ei ole varaa. On myös hyvä huomio, että raha ja lupaus rahasta eristää ihmisen reaalimaailmasta. Siis siitä, jossa ruokaa saa kun sitä lähtee keräämään/saalistamaan ja sateensuojaa ottamalla työkalun kouraan ja rakentamalla. Jos opettaa itsensä siihen, että kaiken tarvitsemansa saa rahalla, on ns. yhden kortin varassa: jos raha lakkaa olemasta, niin kylmä rinki alkaa puristaa nopeasti.
Mainitut hipit ovat väärässä yhdessä asiassa: ei ole mikään pakko paeta kaukomaille voidakseen elää omilla ehdoillaan. Se on mielestäni pelkuruutta ja heikkoutta. Kuten todettua, Suomessa vaatii selkärankaa olla omalaatuinen. Selkärangasta on kuitenkin muutakin hyötyä ja siksi sellainen kannattaa kasvattaa. Jos nikamat tuntuvat oikein rautaisilta, niin voi koittaa jopa muuttaa omaa yhteiskuntaansa oman näkemyksensä suuntaan. Siinä ei yleensä onnistu, mutta selkärangan liikkuvuus kehittyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti