Mietin nykyisin asioita, jotka eivät kuulu mekanistiseen maailmankuvaani. Onko se kehitystä, taantumaa vai skitsoilua, jää nähtäväksi.
Päivän epistola:
On olemassa kysymys, johon kulminoituu järjen ja tunteiden vastakkainasettelu: ”Mitä minussa rakastat?”
Jos vastaa järjen pohjalta, kysymystä konkreettisesti lähestyen, voi vastaus olla pitkäkin lista asioita. Se on silti aina vajaa: jos rakastaa ihmistä, niin kaikkia rakastamiaan piirteitä ei voi mitenkään luetella. Vielä oleellisempi puute on listattujen asioiden yhteisvaikutus: se miten mainitut asiat tukevat toisiaan.
Täydellinen vastaus voi syntyä vain tunteiden kautta: ”Rakastan sitä tunnetta, jonka minussa synnytät.” Sitä rakkaus on: itsekästä kemiaa, tunnetta siitä että osa ideaaliminää on olemassa oman kehon ulkopuolella. Rakastaminen on aina itsekästä toimintaa: itsekkyyden rajat vain laajenevat koskemaan muitakin ihmisiä.
Jos vastaa järjen pohjalta, kysymystä konkreettisesti lähestyen, voi vastaus olla pitkäkin lista asioita. Se on silti aina vajaa: jos rakastaa ihmistä, niin kaikkia rakastamiaan piirteitä ei voi mitenkään luetella. Vielä oleellisempi puute on listattujen asioiden yhteisvaikutus: se miten mainitut asiat tukevat toisiaan.
Täydellinen vastaus voi syntyä vain tunteiden kautta: ”Rakastan sitä tunnetta, jonka minussa synnytät.” Sitä rakkaus on: itsekästä kemiaa, tunnetta siitä että osa ideaaliminää on olemassa oman kehon ulkopuolella. Rakastaminen on aina itsekästä toimintaa: itsekkyyden rajat vain laajenevat koskemaan muitakin ihmisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti